tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kerronpa sitten itsestäni/elämästäni

Mistä sitä aloittaisi?

Okei. Eli, Olen 22-vuotias yhden ihanan prinsessan äiti. Asumme Avopuolison ja lapsemme kanssa Nakkilassa ja meillä on myös mukana koira sekä 3 kissaa. Kerron vähän äidiksi tulemisesta.
Meillä kävi näin, aloimme seurustelemaan avopuolisoni kanssa kesällä 2013, ja vuonna 2014 tulikin meille pieni prinsessa. Olihan tämä kyllä nopeasti, ei ollut lapsen hankkiminen vielä kyllä ihan hakusessa, mutta niin siinä sitten kävi, enkä päivääkään kadu. Söin tuolloin e-pillereitä,mutta eivät olekkaan niin luotettavat kuin väitetään. Olihan se aluksi aika pelottavaa, tuli mieleen heti että mahdanko olla valmis äidiksi,olisinko hyvä äiti? Kaikki sitten kyllä selkeni ajan mittaa odotusaikanani ja tiesin olevani valmis. Odotus aikani oli todella helppo, ei ollut minkäänlaisia raskausoireita, paitsi ehkä siinä alku vaiheessa oli väsymystä ja tietty YLENSYÖMINEN !! Olin niin onnellinen että ei ollut aamupahoinvointeja koska suoraansanoen PELKÄÄN oksentamista ylikaiken :// Viime kesä kyllä oli tuskaa siinä loppupuolella, kiitos jäätävän kuumuuden ja ison vatsan. Mutta eipä saa valittaa, kun katsoo tämän hetkistä keliä, ei kehuttavaa.. Prinsessa päätti syntyä viikkoa aikaisemmin 24.6.2014 ja siitä päivästä saakka olen ollut maailman onnellisin. Hän on todella kiltti, ei itke turhista, on kova likka temmeltämään,rakastaa ylikaiken kylpemistä (samanlainen kuin isänsä) Olemme olleet onnekkaita,että ei olla jouduttu käymään lääkäreillä, likka vasta nytten ensimmäistä kertaa kipeä ja vauvarokonkin kerennyt sairastamaan. Odotan kovasti tulevaisuutta, mitä se meille avaa. Voin sanoa että minulla on aivan ihana perhe !
<3 Niin, ja sitten vielä. Rakastan ylikaiken käsitöitä, se on vaan niin ihanaa. Se on jotenkin rentouttavaa, että mieli saa levätä. Teen esim mattoja,villasukkia/hanskoja, koreja, tableteita mitä ikinä vaan tulee mieleenkään. Kokeilin ensimmäistä kertaa kanamunakennoista tehtyjä sytytysruusuja ja ihan hyvin ne onnistui.
Tein juuri mummolle ja papalle omat matot mökille,sekä koreja ja pilttipurkeista säilytyspurkkeja mihin tietty virkkasin päälisen. Nyt ajattelin kokeilla talouspaperirullista sellaista niin sanottua kukkataulua,laitan kuvaa kun saan sitä aloiteltua. Huomenna onkin sitten isot juhlat, neitini täyttää 1-vuotta ! Torstaina onkin sitten tekemistä, leipomista ja sen sortin suunnittelua neidin lauantaina oleviin synttärijuhliin. Onneksi kaikki on jo suunniteltu niin ei tarvitse enään muuta kun toteuttaa. 
tähän kuvaan on hyvä lopettaa.

Aada Aino Elisabet

Tässä on meidän pieni prinsessamme 😄

Pientä kiinni ottamista

Olen jo vuoden verran tehnyt villasukkia, kun kerrankin opein sen ja aloin tykkäämään. Sitten päätin aloittaa virkkaamisen, mutta olikin pulmaa mitä virkkaisin?  Keksein sitten tietty nämä perus matot,korit ja pilttipurkit. Olen aina ollut kova tekemään käsitöitä, kiitos ihanan mummoni, jonka hermot on kestänyt opettaessaan minua. (Kun en ole mikään helppotapaus)😄 sitten, rupesin saamaan mummolta ja papaltani vanhoja matonkuteita, ja siitä sitten kaikki lähti. En malttaisi olla päivääkään tekemäti mitään, mutta onhan tässä muitakin velvollisuuksia. ☺ yritän tietty laittaa kaikkea tänne, paljon monipuolista ja muutenkin omaksi ilokseen enemmän, niin muistaa mitä on tehnyt ja kenelle.